Moikka, käydään lävitse vielä viime vuoden viimeiset roskat eli loppuunkäytetyt kosmetiikat lävitse! Heti alkuun lyhyesti voisi sanoa, että suuri osa näistäkin tuotteista on tullut minulle ostamieni Bette Boxin tai Glossyboxin kautta. Aionkin nyt vähintään yrittää pitää taukoa kauneusboksien tilaamisesta, jotta saan nämä boksit käytettyä loppuun asti.
Alla näkyvistä tuotteista ainakin yksi shampoo on tammi- tai helmikuussa 2019 tullut mulle. Mun mielestä näistä kauneusbokseista on tullut kuitenkin tosi hyviä tuotteita kokeiluun ja olen joitain tuotteita ostanut itselleni myös jälkikäteen. Ongelma alkaa vain olemaan siinä, ettei niitä tuotteita ehdi käyttää loppuun asti, enkä raaski antaa niitä eteenpäin, koska haluan itsekin niitä kokeilla.
Dove Nourishing Secrets Thickening Ritual Contidioner, tosi hyvän tuoksuinen ja hinta-laatusuhteeltaan loistava hoitoaine. Tämä on normaalista marketista saatavilla oleva hoitoaine, mutten muista, että olisin ikinä aiemmin ostanut Doven hoitoainetta -olen mieltänyt merkin ihonhoitobrändiksi. Suositukset tälle, mulla on tätä myös toinen purkki vielä käyttämättä.
N0UGHTY Wave Hello Curl Defending Shampoo, curly girl -metodiin sopivampi shampoo, joka tulikin aivan kuluneen vuoden alussa boomin ollessaan korkeimmillaan. Koska en halunnut seurata tai testata tätä rituaalia, käytin tämän normaalina shampoona. Se oli myös mielestäni hyvän tuoksuinen. Koska en pyri kiharaan vaan pikemminkin piikkisuoraan tukkaan, en ostaisi uudestaan. Kuulen kyllä tutuilta palautetta, että curly girlaajat ovat tällä onnistuneet hyvin!
John Frieda Frizz Ease Shampoo, hyvä perusshampoo ja tuoskuu myös todella hyvälle! En huomannut sähköisyyden poistoa kovin, mutta tuotteen luvatan hoitavan ja tekevän hiuksista paremman näköiset. Melko hintava ja toistaiseksi Suomessa melko tuntematon brändi. Suosittelisin kuitenkin, sillä minun kuivalle hiukselle miellyttävä tuote.
Sunkissed Gradual Tan, itseruskettava voide. Tuote on melko paksua ja sen levittäminen muuten kuin paljain käsin oli melko haastavaa. Levitti kivan tasaisen rusketuksen. Tavara oli kuitenkin niin jäykkää, että sitä hädin tuskin sai purkista ulos ja tämä meni varmaan 1/4 täynnä nyt roskiin, kun en saa enää nitistettyä purkkia enempää saadakseni tavaraa ulos.
Lumene Lähde BI-Phase Micellar Water, yksi mun suosikkituote Lumenelta heidän brändiuudistuksen jälkeen. Tämä sopii kasvojen puhdistukseen hyvin ja kaksitehoisella putsarilla saa myös suuret ripsiväri- ja eyelinerjäämät sekä tummat luomivärit helposti pois. Käytän välillä melko raskaita ja tummia meikkejä, joten mulle ei mikä vain putsausaine riitä.
Ziaja Acai Berry Face and Neck Cream, ihanan tuoksuinen ja melko paksu päivävoide. Tätä tuli käytettyä lähestulkoon vain öisin tai todella ohuina kerroksina päivisin. Tuote oli miellyttävä käyttää ja ihanan tuoksuinen, olen Ziajan puolesta puhuja ja hurmaantunut näihin tuotteisiin. Ehdottomasti suosittelen, parhaiten tuotetta saa Sokoksista.
Herbina Energy Boozt kuorintavoide, tämä kuorintavoide sisälsi myös C ja E -vitamiineja. Rakeet olivat melko isoja ja tämä oli tosiaan enemmän voide, kuin kuorinta. Tuotetta tuli siis käytettyä aina suihkussa päivittäin, sillä se auttoi myös kasvojen puhdistuksessa. En ostaisi toistamiseen, mutta sopii hyvin kevyeen päivittäiseen kuorintaan.
The Body Shop Cactus Blossom Body Yogurt, ihana kevyt vartalovoide joka imeytyi ihoon nopeasti eikä jättänyt tahmaista oloa. Kyseessä on ilmeisesti vuoden 2019 Special Edition -sarjaan kuuluvia tuotteita, toivoisin tämän Cactus-sarjan palaavan vielä TBS:n valikoimiin myöhemmin. Tuoksu on hurmaava, onneksi minulla on vielä tulevalle keväälle jäljellä saman sarjan suihkugeeli!
N.A.E. Idratazione moisturizing shower gel, ecocert-sertifioidun brändin suihkusaippua. Tuoksu oli melko voimakas, mutta samalla myös sopivan unisex. Tuli käytettyä perussaippuana, tietyllä tapaa tuotteella oli normaalia saippuaa tai suihkugeeliä pienempi viskositeetti, eli se valui herkemmin ulos puristamattakaan ja "annokset" olivat näin melko isoja.
Origins Flower Fusion Nourishing Sheet Mask, Garnier SkinActive Moisture Bomb Tissue Mask ja Eyenlip Hylauronic Acid Moisture Essence Mask olivat sellaisia sheet mask-tuotteita, jotka tuli käytettyä joulukuun aikana.
Tuotteista tämä Originsin maski oli Emotion Triplassa hintaan 9,90 €, mutta Kicksillä vain 5 €, eli kannattaa seurata kyllä mistä näitä tuotteita ostaa. En sanoisi, että tämä arvokkaampi maski olisi yhtään sen parempi, kuin tuo Garnierin 2,5 € maski tai tuo 2 € Eyenlipin maski. Näillä saa kyllä lievitettyä kasvojen kireyttä talvi-aikaan, mutta onneksi nykyisen kotini sisäilma ei ole niin kuiva kuin aiemmassa -eli kasvoni ja koko ihoni voi paremmin pitkästä aikaa.
Oriflame 5-in-1 Wonder Lash Mascara, se uusi suosikkiripsiväri, kuten juuri sanottu. Applikaatori on todella hyvä ja juuri mun tarpeisiin loistava, ennenkuin heitin tämän pullon roskiin, otin tuon harjan talteen ja putsasin, jos se kävisi tuleviin ripsaripurkkeihin tai vähintään kulmakarvaharjaksi hyvä!
Maybelline Dream Matte Mousse Mattifying Foundation, ihana vuosikymmenen takaperin, kaikkien nuorten lemppari meikkivoide. Ja edelleen myynnissä, onhan se hyvä! Näitä blurraavia meikkivoiteita nyt onkin tullut myös Lumenelta juuri Bette Boxissa ja sitä päästään kokeilemaan myös hyvin pian tässä taloudessa. Pidän tästä kyllä siis edelleen, sillä ei vaadi puuteria, on melko edullinen ja kestävä.
Beautaniq Beauty Blush Serum, ensimmäinen nestemäinen poskipunamassa, joka minulla on. Sävy itsessään oli kauniin vaaleanpunainen. Tuote ei säilynyt minun kasvoillani koko päivää kauniina, vaan eli hieman. Tuote lisäksi kuivahti parissa kuukaudessa paketin avaamisen jälkeen, vaikka käyttöaikaa oli luvattu 6 kuukautta avaamisesta. En pysty suosittelemaan tuotetta.
Muita loppuneita joita nyt halusin tässä esitellä, testerit meni muuten roskiin paitsi nuo tuoksut, joten käydään lyhyesti lävitse. Natura Siberica -käsivoide, kevyesti kosteuttava käsivoide päivittäiseen käyttöön. Tuotteella on luomukosmetiikan sertifikaatti ICEA. Usein nämä luonnonmukaiset tai hajustamattomat käsivoiteet ovat kaikista pahimman tuoksuiset ja tämä ei ollut poikkeus, tuoksu oli jotenkin luonnoton ollakseen hajuneutraali. En ostaisi tätä uudestaan ja tämä olikin mulla töissä käytössä.
Tuoksuista perus arkituoksuna tämän tuotteen Replay Tank Custom EdT for Her, tuote oli ihan ok, mutten ostaisi sitä erikseen. Viikonloppukäyttöön meni tämä Louis Vuitton Les Sables Roses, tässä oli mielestäni sellainen "syvä usvainen ruusun tuoksu" mitä se ikinä tarkoittaakaan. Hintaa jos katsoo, jää hyllylle, mutta tämä oli tosi hyvä tuoksu. Vielä kolme LV:n tuoksutesteriä jäljellä.
Ecotools -meikkisieni, tämä neliön mallinen meikkisieni. Sain tätä käytettyä noin 6 kuukauden ajan, kunnes en enää saanut meikkivoidetta irti pesussa ja sieni alkoi murenemaan. Levitti hyvin, mutta tuntui imevän tuotetta turhan paljon itseensä. Kicks contour -meikkisieni, musta ja kiilan muotoinen taaempana. Tämä meikkisieni taas ei imenyt itseensä onneksi mitään, mutta se oli niin kova pinnaltaan, etten saanut sitä sopimaan edes siihen contouraamiseen. Jouti roskiin.
Ihana määrä loppuneita! Dream Matte Moussesta tulee kyllä niin teiniajat mieleen, niin hyvässä kuin pahassa<3 :D Ziajan Acai Berry sarjan molemmat kasvovoiteet on superihania :)
VastaaPoistaNo jep 🤣 en tiedä miten tämänkin olin ostanut, jossain ultimaattisessa hädässä. On kyllä kauhea läjä taas tuotteita loppunut.
PoistaOlen itse kirjannut loppuneita 8 kk blogiin ja välillä mietin onko määrä kohtuuden rajoissa. Kiva törmätä muihinkin, aika samanoloinen kasa vaikka eri tuotteita ��
VastaaPoistaNo tämä parikymmentä loppunutta noin 1.5kk ajalta on varmaan suurkuluttajien joukossa ehkä ihan ok määrä, toki vähemmällä pärjäisi. Jotkin tuotteet ovat kuitenkin voineet olla melkein vaikka vuodenkin käytössä epäsäännöllisesti. Nyt kuitenkin tarkoituksena todella tyhjentää varastot!
PoistaNoughtyn shampoo oli mun mielestä hyvä, mulla tosin oli se toinen versio eikä ole vieläkään edes loppunut. Mä en saa varmaan edes paria kosmepurkkia kuukaudessa kulutettua loppuun xD Oon ehkä hidas käyttämään ylipäänsä kaikkea kosmea.
VastaaPoistaLuulen, että just sen ostelun myötä kulutuskin kasvaa, että varastot tulis käytettyä loppuun asti. Mullakin on toi noughty ollut auki valehtelematta joku 5 kuukautta ennenkun sen tähän päivitykseen sain. Samoin ziajan voide oli myös jo lähes vuoden auki, mutta kului vähitellen loppuun, eli jokaisen tuotteen takana on normaalisti kuukausien kestoinen käyttöaika :D
PoistaHyvä määrä loppuneita 💪
VastaaPoistaMä rakastan tuota Ziajan acai sarjaa. Kyseistä rasvaa on mennyt monta purkkia. Noughtyn shampoon pesuteho ei omiin hiuksiini riittänyt ja mulla jäikin hiukset vähän rasvaisiksi tuon jälkeen. Myös nae merkistä mulle ei ole mitään hyvää sanottavaa.
Jännä muuten että tuo sunkissed voide oli noin tönkköä. Olisikohan mennyt huonoksi? Mulla on myös tuota voidemaista mutta en ole huomannut että sitä olisi vaikea puristaa ulos purkista 😯
Paljon oli myös ihan minulle uusia tuotteita. Miten saat tuollaisen voidemaisen poslipunan levitettyä niin ettei Meikkipohja rullaa alta pois?
Tuntui kyllä, että se naugty shampoo - ja välillä näin toiminkin - vaati kaksi pesukertaa ennen hoitoainetta. Tuo sunkissed oli ihan kaupasta ostettu, mutta ehkä joku muu kuluttaja sen avannut, tuskin kauppa vanhaa myy. Tuo poskipuna oli melko huono, välillä tuntui että rullasi, mutta tuputtamisella siitäkin selvittiin, jotenkin? En kuitenkaan ostaisi tätä enää ikinä :)
PoistaNoita Originsin naamioita tuli yksi päivä katseltua kaupassa, mutta kalliin hinnan takia jäi ostamatta. Ei ilmeisesti ollut edes huono päätös! :D
VastaaPoistaEi kyllä ollut mitään mikä olisi sen erityisesti nostanut eri tasolle tuosta halvemmasta, ei parempaa tuoksua tai vaikka geelimäisempää koostumusta.
Poista