20 tammikuuta 2020

15 Kysymystä hiuksista


Moikka,

mä ajattelin, että haluan myös toteuttaa mun blogissa näitä blogihaasteita, joissa vastailen kysymyksiin. Nämä haasteet on ihan kivoja, sillä niissä voin antaa myös sopivan verran henkilökohtaisia tietoja itsestäni. Haasteen näin alunperin Camillan blogissa, mutta se taitaa olla melko suosittu haaste ja on ollut myös vähän tunnetumpienkin bloggaajien blogeissa kiertämässä. 

Rehellisesti, olen aina ollut huono hius-ihminen, sillä olen jo varhaisella iällä pilannut varmasti hiuslaatuni, hiusteni paksuuden ja hiuspohjani värjäämisellä. Nyt minulla on vielä muutama hiusväri tallessa ja aion käyttää ne normaalisti tulevina kuukausina. Kun saan ne värit käytettyä kesään mennessä, annan oman hiuksen kasvaa. Aurinkohan lähtee hyvin kuitenkin vaalentamaan hiuksia, eikä ero värjänyn ja oman hiuksen välissä jäisi niin suureksi, vaan ehkä pehmenisi. Onko kenelläkään teistä kokemuksia, että oman hiuksen kasvattaminen olisi auttanut paksuuntumiseen? Haluaisin vähän tuuheammat hiukset ja toivoisin tämän auttavan siihenkin asiaan. Vai onko se kampauksesta kiinni?

 Mennään siis itse kysymyksiin..


1. Hiustyyppi?
Varmaan melko normaali, mutta hento. Hiukseni vaativat kevyitä shampoita ja hyviä hoitavia naamioita tai hoitoaineita.

2. Missä käyt kampaajalla? Kuinka usein?
En käy kampaajalla, kuin kerran vuodessa tai kahdessa. Saatan itse siistiä latvojani ohennussaksilla tarvittaessa. Jos kävisin kampaajalla, varaisin  Timmasta sen enintään päivän tai kahden päähän jotta en peruisi aikaa.

3. Mitä hiuksillesi tehtiin viimeksi kampaajalla?
Kävin viimeksi lokakuussa 2018 kampaajalla, tällöin ylikasvanut polkkatukkani leikattiin siten, että niskan alueen hiukset tasaantuivat muiden kanssa. Pituutta ei otettu pois.

4. Tukkajumalasi?
Kysymyksestä tulee enemmänkin mieleen jonkin suomenhevosen nimi, mutta sanotaan vaikka Nicki Minaj, sillä tykkään blondista ja pinkistä lookista.


5. Suosikkikampaus?
Kevyet laineet, kun hiukset olisivat vielä puolimetriä pitkät ja ihanat viininpunaiset.

6. Kuinka usein peset hiukset – aamulla vai illalla?
Pesen hiukset noin 1,5-2 päivän välein. Pitäessäni bobtail-tyyliä, pesin hiukset päivittäin, sillä se oli helpompaa lyhyiden hiusten kanssa. Nyt pesen hiusket siis näin 1,5-2 päivän välein. Jos olen käynyt aamulla jo suihkussa, saatan seuraavan päivän illalla käydä uudestaan. Jos pesen hiukset illalla arkena, pesen ne vasta seuraavan kerran kahden yön jälkeen. Tällöin suoristan hiukset aina välipäivinä.

7. Vakio hätäkampaus?
Ihan villinä vapaana kun antaa repsottaa, mutta on kiva joskus suoristaa ja samalla taivuttaa hiukset kaartumaan ulospäin.

8. Millaisia hiustuotteita käytät – uusin lemppari ja ikisuosikki
Just nyt kaikki hopeansävyiset tuotteet ovat olleet eniten mun mieleen ja tarpeen hiusten sävyn ylläpitoon. Kiva uusi lemppari on Betessä käyttöön tullut hiusöljy, jota käytän mieluusti nyt latvoille "pesujen" välipäivinä. Ehkä semmonen ikisuosikki on aina hiuslakka jolla saa poistettua sähköisyyden ja laitettua hiukset hetken pidemmäksi aikaa sopivaan muotoon.


9. Mikä hiustuote ei nappaa?
Kaikki muotovaahdot ja geelit, ne ei sovi oikein mun hiuksille tai oikeastaan, en tiedä mitä niillä pitäisi tehdä? Kertokaa mulle, mikä niiden funktio on.

10. Jäätävin hiuslookkisi?
Varmaan teininä semmonen polkkatyyppinen tukka jota ei ole yhtään hajotettu ja hiustenpidennysten käyttäminen näiden kanssa. Kyllä ne paisto vaan läpi niin kamalasti.

11. Syötkö ravinnelisää hiuksille?
Syön pari kertaa vuodessa yhden purkin ravintolisänä tavanomaista biotiinia, mutta siitäkin pitää pitää välillä taukoa. Syön sinkkiä ainakin nyt myös talvisin ja muita ravintolisiä, mutten ole kovin ahkera normaalisti syömään näitä ja unohdan ne.

12. Käytätkö/oletko joskus käyttänyt hiuslisäkkeitä?
Kyllä, käytin niitä lähes päivittäin ikävuosina 17-21, mutta nyt se on oikeastaan jäänyt. Haluaisin käyttää teippi-pidennyksiä, joilla saisi hiusten paksuutta lisättyä. Tai ehkä sinettejä, mutten ole kuullut niiden pysyvän hiuksissa niin hyvin kiinni. Mulla on tällä hetkellä parhaillaan myös yhdet pidennykset jotka eivät istu tähän hopean hohtoiseen hiukseen, mutta ehdottomasti pidettävä tallessa jos haluaisi pistää hiuksiin jonkin näyttävemmän kampauksen.


13. Hiuskatastrofi?
Ne blondauksen jälkeiset keltaiset latvat ja valkoinen tyvi.

14. Millä suoristat ja/tai kiharrat?
Suoristan hiukset ikonisen punaisella OBH Nordican hiustensuoristusraudalla, hiuksia en kiharra, mutta tällä saa pari lainetta tai taivutusta hiuksiin myös aikaiseksi.

15. Hiusvinkki?
Jos malttaisi, ei kannattaisi värjätä hiuksia ollenkaan. Aion nyt käyttää hiusväri-varastoni loppuun ja alkaa kasvattamaan omaa hiusväriä. Ehkä sitten palkitsen itseni 3-6 kuukauden kasvattamisen jälkeen ja käyn laittamassa raidat, jotta väri soljuisi paremmin hiuksissani.

Linkitä oma haasteesi alle luettavaksi halutessasi!

4 kommenttia:

  1. Oo täähän oli kiva haaste! Täytyy napata tää omankin blogin puolelle :) Mulla on sama ton viimeisen kohdan kanssa, yritän nyt pidentää värjäysväliä ihan huomattavasti, kun itsehän värjään hiukset aina kampaajalla ja se on aika iso rahareikä. Nyt kun tyvi on värjätty tummaksi ei se oma tumma tyvi edes näy sieltä samalla tavalla kuin silloin, kun hiukset oli platinanvaaleat. Aika paljon tuntuu, että ihmiset nykyään kasvattaa oman värin ihan kokonaankin takaisin ja jättää värit kokonaan pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kampaajalla käynti on kuitenkin todennäköisesti aina parempi vaihtoehto kuin ostaa marketista väri ja värjätä hiukset itse. Nykyisin värjäyksiä ei edes suositella alle 16 vuotiaille ja itselläni on jo 13 vuotiaasta värit vaihtuneet tiuhaan tahtiin.

      Ehkä tämä nykymuoti oman hiuksen kasvatuksessa on myös kolahtanut muhun vähän, mutta pelko hiusten ohenemisesta on melkein suurempi syy ja haluaisinkin katsoa, alkaisivatko hiukset yhtään paksuntua värjäyksen lopettelun myötä. Ja kesä ehkä auttaisi tyven kanssa, itselläni oli ehkä vaaleanruskea hius ennen värjäämisen aloittamista? :D

      Poista
  2. Mä en ole koskaan värjännyt hiuksiani ja ole siitä nykyään aika iloinen vaikka joskus vuosia sitten kadehdin kaikki ystäviä jotka värjäsi hiuksia. Nykyään osaan arvosana sitä miten hyvässä kunnossa hiukset ovat ja vihdoin kun olen myös oppinut hoitamaan niitä oikein. Nyt taitaa tosiaan olla muotia tuo oman hiusvärin kasvattaminen.

    Kiva haaste 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hienoa, että oot pystynyt malttamaan mielesi hiuksien värjäämisen suhteen! Sävyttämiselläkin saisi jo niin paljon aikaiseksi. En usko, että hoitamisellakaan on niin suurta merkitystä, kuin värjäämisellä, eli vaikka hoitaisi väärin eikä värjäisi -olisi hiukset paljon paremmassa kunnossa kuin värjätyt ja hyvin hoidetut hiukset.

      Poista