Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

27 tammikuuta 2020

Testissä Zuii-IR tuotteita


Tällä kertaa ajattelin kirjoitella tällaisesta onnekkaasta arvontavoitosta, jonka kautta sain ensikertaa kokeiluun Zuii:n itseruskettavia tuotteita. En ole mikään suuri luonnonkosmetiikan käyttäjä tai kohdistanut ostojani siihen suuntaan, itseruskettavissa tuotteissa tämä on ensimmäinen luonnonkosmetiikkaa oleva tuote, jota käytän. Eli suhtaudun tähän innolla ja kokeilunhaluisesti! Halusin myös kirjoittaa vähän tästä kokemuksesta verrattaen, että aiemmin on tullut käytettyä sellaisia perustuotteita.

Lyhyesti Zuii Organic Make-up on ammattitason meikkisarja joka on luonnonkosmetiikkaa. Brändi on luomusertifioitu ja pääraaka-aineina on ruusun, jasmiinin ja kamomillan terälehdet. Tuotteet ovat myös cruelty free, eikä tuotteita ole eläintestattu.


Zuii Organic Cottong Polishing Mitt - kuorintahansikas. Tämä on siis iholle suihkugeelin kanssa sopiva kuorintahanska, jolla iho tulisi valmistella kuorintaa varten. Olen aina aiemmin vannoutunut paljaalla kädellä kuorintavoiteen levittämiseen, enkä yhtäkään kuorintahanskaa ole siis aiemmin käyttänyt. Valmistettu luomupuuvillasta, joten sopii hyvin luonnonkosmetiikkatuotteen vastuullisuuteen.

Mun ensimmäinen kokemus tästä olikin se, että hanska on oikeasti paljon voimakkaampi kuorimaan, kuin mitä ennakkoluulo oli koskaan ollut. Tuote oli vähän raapiva, eli aluksi sai melko hellästi hieroa, kovin kovaa ei siis kannata painaa ettei ihosta poistu kaikki hyvälaatuinen rasvaisuus. Tämän parin käyttökerran jälkeen aika fiiliksissä siitä, että tämä tuote löytyi arvontavoiton kautta, sillä sehän on tosi hyvä ja varmasti karkeus pehmenee käyttökertojen myötä myös tässä uudenkarheassa hanskassa.

Zuii Tan Applicator Mitt -levityshansikas. Tämä hansikas on kyllä parhainta laatua, mitä mulla on ikinä ollut. Tämäkin erikoinen juttu sinänsä, kun hanskan arvo noin 12 euron luokkaa, eli ei ole kalleimmasta päästä.

Aiemmin vaahtomuoviset tai pehmoisella keinokarvalla päällystetyt hanskat eivät ole olleet näin mukavia levittää tai kauniita kädessä. Usein hanska repeää saumauskohdasta ja värjääntyvät oranssin ruiskeiksi. Mustasta hanskasta siis plussaa, sillä se ei todennäköisesti niin kovin värjäänny. Hansikas on myös paksu, joten en usko sen heti repeävän liitoksista levittäessä.


Zuii Gradual Tan Body Lotion -itseruskettava voide. Tuote on kiva, sillä se näyttää normaalilta kosteusvoiteelta ja antaa hyvän pinnan iholle, mutta tosiaan asteittain antaa sävyä. Tästä löytyisi myös vaahtoinen versio, jos tykkää niistä ennenmin kuin voiteista. Pidän itse voiteista juuri siksi, että se samalla kosteuttaa ihoa ja tavallaan 2in1 efekti näissä tuotteissa. Tässä tuotteessa on käytetty bambumehua, raakakaakaota, shea voita ja auringonkukkaöljyä.

Tämä tuoksui mielestäni vähän kuin ruusulta tai kukilta, vaikka tässä sitten ei taas ole juuri kukkia käytetty. Tuote oli helppo levittää kintaan kanssa, levisi tasaisesti eikä juuri hirveitä sävyeroja kyynerpäissä, polvissa tai nilkoissakaan. Tämä sopii vaalealle iholle ja itsehän olen todella vaalea, joten eron kyllä huomaa yhden levityskerran jälkeen. Voimakkaan tuloksen saamiseksi laittaisin peräkkäisinä iltoina yöksi tätä tuotetta. Olisi kiva, jos saisi niinsanotusti voimakkaammankin version, jolla saisi syvemmän rusketuksen.

Zuii Organic Flora Luminising Cream - hohtovoide vartalolle ja kasvoille. Tällä saa levitettyä iholle suoraan vähän väriä ja tuote hohtaa kauniisti ja tasoittaa sävyjä, eli sopii varmaan kesällä hyvin käytettäväksi jos on jo niitä rusketusraitoja. Tämä tuote ei itsessään siis rusketa, mutta antaa heti päivittävän efektin. En oikeastaan ehtinyt vielä kokeilemaan tuotetta erikseen kuin vähän kädenvarteen nähdäkseni sen kimaltelun ja sävyn joka siitä tulee. Se sopii tosi hyvin vaikka yhden tai kahden kerrpoksen päälle päivittävää voidetta!


Tässä vielä vähän kuvaa nesteistä ja niiden väreistä, tämä itseruskettava voide onkin hyvä ravistaa aina ennen käyttöä, sillä muuten se vähän jakautuu. Shimmaava voide taas on tasapaksua ja levittyy oikein kauniin väriseksi suoraan.

Onko teillä kokemuksia Zuii tuotteista tai muista luonnonkosmetiikan aurinkotuotteista?

2 kommenttia:

  1. Heei sun blogi voitti linkkaa blogisi -arvonnassa! Postaus löytyy nyt blogistani :)

    http://mahdollisestiehka.blogspot.com/2020/01/linkkaa-blogisi-arvonnan-voittajat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kävinkin katsomassa muut voittajat juuri hetki sitten!

      Poista